Edellisestä merkinnästä on yli yhdeksän kuukautta. Mitä ihmettä! No, lyhyesti: vapaa-aika oli vähissä ja katsoin Gilmoren tytöt alusta loppuun.
Tyylikriisi alkoi ratketa ja oma kuosi löytyä, mutta prosessin dokumentointiin ei riittänyt virtaa, sääli sinänsä, sillä talvi on ollut tapahtumarikas:
Tyylikriisi alkoi ratketa ja oma kuosi löytyä, mutta prosessin dokumentointiin ei riittänyt virtaa, sääli sinänsä, sillä talvi on ollut tapahtumarikas:
- vauvapömppis suli joogassa ja lenkillä, ja farkkujen koko pieneni kahdella tuumalla. Entiset tiukat Leet ovat nyt poikaystävämalliset.
- ystävä passitti tiukalla otteella Changeen, ja kuten kaikki muutkin siellä asioineet, koin valaistumisen. Miten kauniisti vaatteet istuvatkaan, kun alla on oikean kokoiset liivit! Lisäksi tajusin miksi löysät, laatikkomaiset yläosat eivät näytä päälläni kivoilta: minä, henkisesti lattarintainen, olen oikeasti aika kurvikas!
- edellinen havainto johti seuraavaan: kaikki vaatteet eivät näytä hyvältä kaikkien päällä. Mittasuhteet, istuvuus, leikkaus! Minun on valittava vaatteita jotka näyttävät hyvältä juuri minun päälläni, eikä esimerkiksi Audrey Hepburnin päällä.
- täytin kolmekymmentä. Jos kolmekymppinen yrittää näyttää teiniltä, lopputulos on tunkkainen kurppa. Mutta miten ihana onkaan kolmekymppinen, kun vertaa keskimääräiseen neljävitoseen!
- lomailin Barcelonassa, ja opin luottamaan värisilmääni. Tunnen intuitiivista vetoa juuri niihin väreihin, jotka pukevat minua. Samalla reissulla opettelin käyttämään koruja, ja hamstrasin niitä putiikeista mukavan varaston.
- olen karsinut vaatevarastoni ehkä kolmasosaan entisestä, ja täydentänyt sitä muutamalla onnistuneella hankinnalla. Olen ymmärtänyt, että en tarvitse yhtään ihan kivaa asiaa, vaan vaatteita ja asusteita joita rakastan, joissa tunnen itseni ihanaksi ja joita haluan käyttää joka päivä.

T-paita FilippaK, hame 2or+byYAT, sandaalit Bronx, korut Bijou Brigitte
Tämä blogi on tullut nyt tiensä päähän. Tyylin rakentaminen on elämän mittainen projekti, jota houkuttaisi tallentaa blogiin, mutta hiukan toisesta näkökulmasta kuin tähän asti. Saa nähdä saanko jotain aikaan :)
Kiitos lukijoille ja kommentoineille!
Edit: Tässä on juuri malliesimerkki siitä miksi säännölliseen bloggaamiseen ei oikein tunnu riittävän aikaa ja energiaa: vaikka säädän ja säädän, en saa tuota kuvakollaasia isommaksi :P
En jaksa vääntää enempää, klikkaamalla näkyy sentään isompana!
Kiitos lukijoille ja kommentoineille!
Edit: Tässä on juuri malliesimerkki siitä miksi säännölliseen bloggaamiseen ei oikein tunnu riittävän aikaa ja energiaa: vaikka säädän ja säädän, en saa tuota kuvakollaasia isommaksi :P
En jaksa vääntää enempää, klikkaamalla näkyy sentään isompana!






