No joo, marmatus sikseen. Olen tässä tilanteessa omasta vakaasta halustani, eikä tätä kestä kauaa. Sitä odotellessa, kuvia uusista söpöläisistä!
Juttu meni näin: minulla oli ylimääräinen satanen ja vartti aikaa ennen bussin lähtöä. Poikkesin uteliaisuudesta 2OR+byYat -liikkeeseen. Rakastuin palavasti kaikkeen mitä liikkeessä oli: mallistoon, myyjään, ilmapiiriin, hassulla käsialalla kirjoitettuun kuittiin.
Tätä pallomekkoa olen pitänyt joka päivä kohta viikon.

Mekko toimii loistavasti kapeiden farkkujen ja ballerinojen tai saappaiden kanssa. Hatulla asustettuna se on ihan täydellinen :) Leggingsien kanssa se on ihana kotivaate, tosin mies usutti minut myös kaupungille niin ja tuntui siltä että kaikki kattoo... Helma on melko lyhyt, peffa juuri ja juuri peittyy :P
Lisäksi mukaan tarttui hauska t-paita ja petroolinvihreä pikkulompakko. Olen pitkään suunnitellut raivaavani lompakosta kaiken ylimääräisen (kirjastokortteja kaupunkeihin joissa en asu, kausikortti kuntosalille jota ei enää ole...) ja tämä vetskarilla varustettu ihanuus oli aika hyvä motivaattori :) Käteistä minulla ei ole ikinä, joten pikkuinen korttilompakko riittää minulle hyvin.

Kaikki ostokseni olivat vanhaa mallistoa ja 50-70% alessa. Paljon muutakin kivaa liikkeestä löytyi, mutta hillitsin itseäni... Uusi mallisto on upea, ja jos myös laatu osoittautuu hyväksi ja pesunkestäväksi, taidan ryhtyä kanta-asiakkaaksi!
5 comments:
Ihana pallomekko =) Ja lompakon väri on tosi herkullinen! Tykkään kanssa 2orplussasta, oliko siellä nyt yhtään mitään muita värejä kuin mustaa ja harmaata? =)
Tuota petroolinvihreää oli laukuissa ja asusteissa, eipä muuta... Tosin harmaata oli kyllä useita eri sävyjä ;)
Tänään vasta löysin blogiisi. Vähän myöhässä kommentoin mutta anyways, Muotimessuilla kävin minäkin ja anti oli kyllä taas sitä samaa ihanaa kuin ennenkin :D
Mitenkä en koskaan eksynyt 2or+aan vaikka asuinkin siinä ihan vieressä aiemmin? Hm.
Hienoja löytöjä!
Kiva on!
Post a Comment