Tuskailin taannoin tuon kolme asua -projektini kanssa, kun "perhejuhla-asut" eivät oikein asettuneet kohdalleen. Periaatteessahan niissä ei ollut varsinaista vikaa, mutta eipä niissä kyllä kovin mukavaltakaan tuntunut. Edellisen postauksen biisilistaa kirjoittaessa ongelman ydin vihdoin valkeni!
Katsoin valitsemieni biisien videoita, ja niissä kaikissa on aika samankaltainen tunnelma, noin pukeutumismielessä: tummaa, maskuliinista, särmikästä, jotenkin -köh- katu-uskottavaa. Ja kun sitten katsoo noita "perhejuhla-asuja", niin kuvien typykkä näyttää siltä tyypiltä joka säestää sähköuruilla jouluna yhteislauluja.
Jollain Freudia aloittelijoille -kurssin käyneellä voisi olla paljonkin sanottavaa siitä, miksi minulla on tarve juuri perhejuhlissa näyttää joltain muulta kuin olen. (Tai miksi ylipäätään olen valinnut yhdeksi kategoriaksi "perhejuhla-asut"!) Suurin osa vaatteista on peräisin siltä ajalta kun menin naimisiin. Jotkut ovat ensimmäisiä uusia vaatteita joita ostin Kidin syntymän jälkeen, kun vyötärö oli taas asettunut paikoilleen. Voisin heittää niistä jokaikisen menemään enkä jäisi kaipaamaan.
Kysymys kuuluu: ketä minä oikein olen yrittänyt tällä tyylillä miellyttää? En ainakaan itseäni.
ps. Ja freudille tiedoksi: oma äitini pukeutui mm. meidän häissä mustaan pitkään nahkahameeseen, joten traumat eivät tällä kertaa ole sieltä suunnalta peräisin :D
1 comment:
Etpä ole ainoa, joka "perhejuhlissa" on yrittänyt sonnustautua joksikin muuksi kuin itsekseen. Mulla ihan sama tilanne, ei todellakaan johdu äidin tms. esimerkistä. Varsinkin mutsin suku on akrspisti ja tummasti pukeutuvaa kaunista naisihmistä pullollaan. Mä olen vaan kokenut tarpeelliseksi pukeutua esim. pastelliväreihin täteihin törmätessäni, voi kääk.
Viime aikoina ilmeisesti jotain kehitystä on kehittynyt, mun suorapuheinen isotäti sanoi viimeksi nähdessäni että VIHDOINKIN sä näytät aikuiselta, ja se oli vilpitön kehu...
Post a Comment