Oman tyylin etsiminen käynnistyy listaamalla mukavia asioita - sellaisia vaatteen ominaisuuksia, joissa on hyvä olla. Jos muoti ei tunnu hyvältä, se jää käyttämättä. Sitäpaitsi rakastan listoja!
1. Hyvä istuvuus
Kaiken A ja O. Vaate ei saa hiertää eikä kiertää! Rakastan hyviä leikkauksia, joustavia neuloksia ja vähäisin saumoin toteutettuja vaatteita. Lisäksi vaatteen täytyyolla oikean kokoinen. Minulla on pitkät kädet ja jalat, ja tunnen oloni todella tukalaksi jos hihat tai lahkeet jäävät vajaaksi. Liian tiukat vaatteet saavat vartalon näyttämään ja tuntumaan muhkuraiselta. Liian matalat tai tiukat housut tuntuvat inhottavilta kyykistyessä, enkä halua olla jatkuvasti huolissani pursuaako reunan yli jotakin!
2. Pehmeät, hengittävät materiaalit
Trikoo,neuleet, luonnonkuidut, ilmavat kankaat... vaate ei saa kiristää, kutittaa eikä hiostaa.
3. Oikeat mittasuhteet
Olen pitkä ja aika luiseva, joten haluan pukeutua niin että naisellisuus ja hoikkuus korostuisi. Liian laatikkomaiset vaatteet saavat minut näyttämään hintelältä pojalta. Jotkut vaatteet, esimerkiksi liian lyhyet hameet, korostavat raajojen pituutta, ja saavat aikaan lukkimaisen vaikutelman (pitkät koivet, paksu keskiosa).
4. A-linja
Vyötäröni on (tilapäisesti) kateissa, joten silmää voi hämätä A-linjaisella hameella, joka tasapainottaa vartaloa ja peittää lisäksi reidet jotka ovat tällä hetkellä levein kohta vartalossani. Lisäksi A-linjaisessa asussa on helppo liikkua!
5. Kerrospukeutuminen
Olen vilukissa, joten on hyvä, jos asuun voi lisätä ylimääräisiä kerroksia. Kerrostamalla voi myös tasapainottaa vartalon mittasuhteita ja kätkeä ylimääräisiä makkaroita.
6. Huolettomuus
Arkiasu ei saa olla liian hieno! Vaatteiden täytyy kestää nurmikolla istumista, hiekassa kävelemistä ja lasten tahmaisia haleja. Juhliin pukeudun mielelläni viimeisen päälle, mutta arkisin en halua miettiä "sotkeutuuks mun vaatteet". Tämä koskee myös rypistymistä: arkivaate ei saa olla herkästi rypistyvä. Poikkeuksen tekee pellava, josta pidän paljon. Se on erittäin rypistyvää, mutta pellavavaatteisiin tietty ryppyisyys sopiikin hyvin.
7. Erikoinen mutta ei outo
Erotun mielelläni muista, mutta en halua että ihmiset ajattelevat että mitä helvettiä tuo on vetänyt päälleen! Haluaisin olla tyylikkäällä tavalla persoonallinen, mutta jos asu on liian erikoinen, tulee inhottava "kaikki tuijottaa" -olo.
26.7.08
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment